Kädentaitojen työohjeita


Roikkuvat lasityöt. Lasi leikataan ja asetellaan erotuspaperin päälle. Kuumuuden kestävää metallilankaa varten tehdään kapea kuja paksumman erotuspaperin avulla. Ylimmän kerroksen päälle leikataan pieniä värillisiä lasipaloja. Työ sulatetaan keramiikkauunissa.

Pronssin valaminen esihistoriallisella menetelmällä. 

Kirjansidonta

Paperimassa. Helpoin tapa tehdä paperimassaa on sekoittaa ekovillaan liisteriä ja sekoittaa. Massasta voi muotoilla pieniä koristeita tai muotoilla kohokuvioita esim. vanerilevyn päälle (3.luokan käsityö). Näyttävin työ tarvitsee tukirangakseen kanaverkkoa. Verkko pitää päällystää sanomalehden suikaleilla ja liisterillä ennen massaa.

Emalikorukurssi

1. Suunnittelun jälkeen ohutta metallia (kupari tai pelti) leikataan, porataan, viilataan ja huolitellaan vesihiomapaperilla. 2. Pinta puhdistetaan tähän tarkoitetulla sienellä. 3. Emalijauhe ripotellaan veitsen päällä, siirretään ritilälle ja kuumennetaan. 4. Toisen kerroksen jauheeseen voidaan ennen sulattamista piirtää tai kirjoittaa.

Huom! Kuvissa valmiina ostettuja kuparipohjia.

Sorvauskurssi

Ennen sorviin kiinnitystä sahaus ja höyläys. Sorvauksen jälkeen hionta ja pintakäsittely.